Sunnuntai 27.5.
Ajoimme 12 tuntia Tapaktuanista Singkilin piirikunnan kautta Pohjois-Sumatralle ja sitten jo tuttua reittiä vuorten yli Sumatran itärannikolle Medaniin. Olin etupenkillä ja yritin levätä, mutta en saanut nukuttua kuoppaisella tiellä, toisin kuin takapenkillä tuhisevat kollegani. Juuri ennen kuin aloimme nousta Singkilin tasangolta kohti vuoria havahduin tiellä oleviin kaalinpään kokoisiin tummiin möykkyihin. Ne eivät olleet selvästikään lukuisina pieninä laumoina tiellä kulkeneiden vesipuhveleiden tuotosta, vaan isomman eläimen jättämiä. Norsunlantaa. Tiirailin eri suuntiin ja yritin nähdä vilauksen jälkien jättäjästä, mutta se oli jo kadonnut jonnekin. Todennäköisesti kyseessä oli ollut kesy työnorsu – vaikka metsissä on vielä runsas populaatio intiannorsuja, en usko että sellainen olisi uskaltautunut tielle, useiden kilometrien päähän metsästä.
Laskeutuessamme ylängöltä serpentiinitietä kohti Medania, oli alkanut sataa. Sitten, yhden mutkan takaa, paljastui jonoon pysäyttäneiden autojen letka. Odottelimme hetken, sitten toisen, mutta jono ei liikkunut. Lopulta kävi ilmi, että useiden kilometrien päässä tielle oli kellahtanut kyljelleen rekka, joka tukki tien. Kävi niin, että odottelu vei kaikkiaan neljä tuntia. Välillä letka liikahti eteenpäin, kun poliisit saivat yhden kaistan auki, mutta jonossa kiilailevat minibussit hidastivat etenemisemme lähes olemattomiin. Onneksi tien varressa oli ruokala, joka mainosti ”puhdasta ja halpaa” ruokaa. Siirryimme jonosta nauttimaan illallista, ja liityimme siihen puolentoista tunnin kuluttua, jolloin jono alkoi jo edetä. Olimme lopulta puoli yhdeltä yöllä Medanissa ja yhdeltä hotellissa. Onneksi kävi ilmi, että lentoni takaisin Banda Acehiin ei ollutkaan aamukahdeksalta vaan vasta puolilta päivin, sain nukuttua vähän pitempään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti