Sairastumiseni todellinen syy oli...

”Tiedätkö mitä, sinä hikoilet taas.”

”No, nyt on aika kuuma päivä (+33°C) ja kävelin tänne (klinikalle) juuri kotoani puolen kilometrin matkan. Tulen aika kylmästä maasta.”

”Tiedätkö mitä, paikka josta minä tulen Balkanilla on paljon kylmempi kuin Suomi. Meillä on vain kolme kuukautta kesää, ja talvi on todella kylmä. Vuoret heti kyläni takana ovat korkeat ja vietän siellä suurimman osan ajastani.”

”Vai niin...”

”Yritän valistaa sinua. Yritän saada sinut ymmärtämään, että erität liikaa sappea. Rauhasesi toimivat ylikierroksilla. Olet liian jännittynyt. Sinun pitäisi rentoutua, avautua.”

”Hmm. Mielenkiintoinen diagnoosi, mutta en koe olevani liian jännittynyt. Luulen todellakin, että tämä hikoiluni johtuu ulkona vallitsevasta lämpötilasta. Mutta kiitos kuitenkin.”

On edelleen mysteeri oliko viime viikolla matkasuunnitelmani muuttanut pöpö lavantautia vai jotain muuta. Mutta oli mitä oli, YK:n serbialaisen lääkärin määräämät antibiootit saivat sen kuriin. En ollut silti kovin vakuuttunut hänen psykosomaattisesta analyysistään (yllä) jonka sain käydessäni kontrollikäynnillä reilun viikon pillereitä popsittuani. En vähääkään epäile, etteikö jännitys voisi aiheuttaa hikoilua tai muunlaisia hermosto-oireita, ja jos olisin saanut diagnoosin kiinalaiselta lääkäriltä edes jonkinlaisen pulssintunnustelun tai iiristen ja pupillien tarkastelun jälkeen, olisin voinut olla ymmärtäväisempi. Mutta tuolissaan takakenossa istuvan keski-ikäisen tohtorin laukoessa arviotaan ilman minkäänlaista fyysistä tarkastelua, aloin odottaa että kohta minua kehotettaisiin lähtemään Varna-järvelle kuumiin kylpyihin ja juomaan paikallisesti pullotettua ruskeaa mineraalivettä.

Jakartassa taas

Tultiin lauantaina taasen Jakartaan. Tarkoitus on saada minun vihkisormukseni kultasepältä, ja Amandan Suomen-viisumi lähetystöstä. Kumpikin saattaa tosin olla myöhässä. Sormuksen piti olla valmis jo viikko sitten, mutta eilen liikkeen myyjätär ilmoitti, että sen voisi hakea vasta tiistaina. Kaiverrukset jäävät pakostakin häiden jälkeiseen aikaan. Minä olen Jakartassa keskiviikkoon asti Maailmanpankin hiljattain lanseeratun ”kestävän kehityksen sektorin” henkilöstöpäivillä. Aiempi suunitelma oli, että päivät pidettäisiin kolmen päivän mittaisina Balilla, Lombokilla tai jossain muussa mielenkiintoisemmassa paikassa parin tunnin lentomatkan säteellä, mutta näyttää käyneen niin, että akuutimmat työkiireet ovat taas kerran vieneet voiton, ja tiiminrakennus toteutetaan tiiviisti Jakartassa. Sitten keskiviikkona matkustan pariksi päiväksi Yogyakartaan, jossa on koko Indonesian maatiimin henkilöstöpäivät n. 150 hengen voimin. Kaikkia sektoreita, ml. Acehin toimistoa, on pyydetty esittelemään toimintaansa ja saavutuksiaan ”hauskassa” American Idol -hengessä. Minä ja Faisal olemme vastuussa yhdestä kolmen minuutin sketsistä, joka on edelleen alkutekijöissään. Tosi hauskaa yrittää kehittää jotain joka mahtuu 180 sekuntiin, on hauska ja oivaltava, ja samalla vielä poliittisesti korrekti niin ettei kukaan pahastu. Olemme halvasti tukeutumassa yliampumiseen ja cross-dressingiin. Har-di-har-har.

Lavantauti

Tuliaisia Etelä-Acehin matkalta: lavantauti... Kunnon mahatauti kuumeineen puhkesi tiistai-iltana, ja keskiviikkona huonosti nukutun yön jälkeen katsoin parhaaksi olla menemättä töihin. Vietin keskiviikon lähinnä nukkuen ja hikoillen. Iltapäivällä kävin YK-lääkärin vastaanotolla, ja hän passitti minut verikokeeseen. Tulos viittasi lavantautiin: minulla on rokotus sitä vastaan, mutta se ei kuulemma torju kaikkia Typhus-bakteerin kantoja. Pöpö oli mitä ilmeisimmin peräisin jostain, mitä söin maastoreissuni aikana. Sitä on liikkeellä, sillä minun ollessani työmatkalla kaverimme Rhoda asui meillä Amandan seurana, ja hän vietti koko viikon omasta, hieman ärhäkämmästä lavantaudistaan toipuen. Tietenkin heräsi heti kysymys, olisinko voinut saada tartunnan matkan jälkeen kotoa jostain mihin Rhoda oli koskenut, mutta taudin itämisaika on pidempi. Toisaalta kaikki mikä täkäläisten laboratoriotulosten perusteella luokitellaan lavantaudiksi, ei välttämättä ole kyseistä sairautta. Rhoda soitti eilen ja kertoi keskustelleensa Jakartassa asuvan saksalaisen lääkärin kanssa: tämä oli sanonut että Acehissa käytössä olevien alkeellisten testien perusteella ei ole mahdollista luotettavasti arvioida onko tauti lavantautia vai jotain muuta.

Sain taas kerran kuvan acehilaisen terveydenhuollon tasosta, kun vierailin YK-lääkärin suosittelemalla paikallisella klinikalla verikokeessa: Verikoe otettiin vastaanoton odotushuoneessa, joka oli, kuten julkiset tilat täällä yleensä, nuhjuinen. Nuori sairaanhoitaja valmistautui pistokseen puhdistamalla ihonkohdan oikeasta kyynärtaipeestani, ja pumppasi ruiskun mäntää edestakaisin neulan suojuksen ollessa vielä paikallaan. Tämän pumppaamisen pitäisi ilmeisesti auttaa mäntää liikkumaan sujuvammin. Hän ei kuitenkaan löytänyt suonta, hermostui ja tiputti ruiskun muovisuojuksen lattialle, veti piikin pois nahastani, pisti lattialta poimimansa suojuksen takaisin neulan päälle ja pumppasi taas (jossa vaiheessa mietin kaikkia niitä miljoonia pöpöjä jotka olivat ehtineet lennähtää pölyiseltä lattialta neulansuojukseen ja jotka nyt siis iloisina siirtyivät ruiskun sylinteriin). Suoni löytyi vasemmasta käsivarresta ja vereni pulppusi ruiskun säiliöön parin omia tuloksiaan odottelevan paikallisen uteliaasti seuratessa tapahtumaa. Pumpulipallot kummankin pistoskohdan päälle teipattuna astelin kotiin (joka onneksi on vain muutaman sadan metrin päässä klinikasta) ja mietin lattialta ruiskuun päätyneiden mikrobien lepomuotojen heräilevän uuteen elämään verinäytteessäni, ja valmistautuvan tulemaan identifioiduiksi vertani saastuttavina taudinaiheuttajina.

Luin jostain netistä, että lavantaudin (lat. Typhus, engl. Typhoid fever) suomenkielinen nimi johtuu siitä, että menneinä aikoina sen sanottiin ”vievän lavalle”. Onko vika minussa, kun en selityksestä huolimatta ymmärrä, mistä nimi tarkkaan ottaen juontuu – tuskin tanssilavasta sentään. Kutsuttiinko sairasvuodetta ennen lavaksi, nykyäänhän sana ”laveri”, joka alkaa olla jo aika harvinainen, viittaa johonkin samansuuntaiseen? Vai tarkoittaako ”lavalle joutuminen” sitä että menneiden aikojen epidemioiden aikaan uhrit koottiin käytännöllisyyden vuoksi kasoittain ruumislavoille, joilla ne sitten kyydittiin odottamaan jatkokäsittelyä? Oli miten oli, sairauden nimi kuulostaa huomattavasti korskeammalta kuin miltä tauti tuntuu. Jos tämä nyt ylipäätään on sitä.

Matka Toba-järvelle piti joka tapauksessa minun osaltani perua – lääkäri sanoi että matkustaa saa, kunhan ei rasita itseään liikaa, pitää huolta siitä että syö puhtaasti ja ottaa hänen määräämänsä lääkkeet kahdesti päivässä. Amanda ei suostunut lähtemään ilman minua jäädessäni sairastamaan. Kolmas matkakumppanimme Marketta ei ollut luonnollisestikaan ilahtunut sairastumisestani, mutta onneksi saimme hänet mukaan työkaverieni Enriquen ja Makikon seurueeseen – monet tuntuivat matkaavan Toballe tänä pitkänä viikonloppuna. Kirjoitan tätä Medanissa, jonne tulimme Amandan kanssa torstai-iltapäivänä: meillä oli lennot jo ostettuna, ja toisaalta olimme päättäneet toimittaa Suomen-matkaa koskevan Amandan viisumihakemuksen paikalliseen Suomen kunniakonsulaattiin heti saavuttuamme. Vietämme pitkän viikonlopun nyt sitten tässä miljoonakaupungissa, luultavasti lähinnä kaupungilla harvoja nähtävyyksiä katsellen ja ostoksia tehden. Rhodakin tulee tänne tänään pariksi päiväksi.