Lavantauti

Tuliaisia Etelä-Acehin matkalta: lavantauti... Kunnon mahatauti kuumeineen puhkesi tiistai-iltana, ja keskiviikkona huonosti nukutun yön jälkeen katsoin parhaaksi olla menemättä töihin. Vietin keskiviikon lähinnä nukkuen ja hikoillen. Iltapäivällä kävin YK-lääkärin vastaanotolla, ja hän passitti minut verikokeeseen. Tulos viittasi lavantautiin: minulla on rokotus sitä vastaan, mutta se ei kuulemma torju kaikkia Typhus-bakteerin kantoja. Pöpö oli mitä ilmeisimmin peräisin jostain, mitä söin maastoreissuni aikana. Sitä on liikkeellä, sillä minun ollessani työmatkalla kaverimme Rhoda asui meillä Amandan seurana, ja hän vietti koko viikon omasta, hieman ärhäkämmästä lavantaudistaan toipuen. Tietenkin heräsi heti kysymys, olisinko voinut saada tartunnan matkan jälkeen kotoa jostain mihin Rhoda oli koskenut, mutta taudin itämisaika on pidempi. Toisaalta kaikki mikä täkäläisten laboratoriotulosten perusteella luokitellaan lavantaudiksi, ei välttämättä ole kyseistä sairautta. Rhoda soitti eilen ja kertoi keskustelleensa Jakartassa asuvan saksalaisen lääkärin kanssa: tämä oli sanonut että Acehissa käytössä olevien alkeellisten testien perusteella ei ole mahdollista luotettavasti arvioida onko tauti lavantautia vai jotain muuta.

Sain taas kerran kuvan acehilaisen terveydenhuollon tasosta, kun vierailin YK-lääkärin suosittelemalla paikallisella klinikalla verikokeessa: Verikoe otettiin vastaanoton odotushuoneessa, joka oli, kuten julkiset tilat täällä yleensä, nuhjuinen. Nuori sairaanhoitaja valmistautui pistokseen puhdistamalla ihonkohdan oikeasta kyynärtaipeestani, ja pumppasi ruiskun mäntää edestakaisin neulan suojuksen ollessa vielä paikallaan. Tämän pumppaamisen pitäisi ilmeisesti auttaa mäntää liikkumaan sujuvammin. Hän ei kuitenkaan löytänyt suonta, hermostui ja tiputti ruiskun muovisuojuksen lattialle, veti piikin pois nahastani, pisti lattialta poimimansa suojuksen takaisin neulan päälle ja pumppasi taas (jossa vaiheessa mietin kaikkia niitä miljoonia pöpöjä jotka olivat ehtineet lennähtää pölyiseltä lattialta neulansuojukseen ja jotka nyt siis iloisina siirtyivät ruiskun sylinteriin). Suoni löytyi vasemmasta käsivarresta ja vereni pulppusi ruiskun säiliöön parin omia tuloksiaan odottelevan paikallisen uteliaasti seuratessa tapahtumaa. Pumpulipallot kummankin pistoskohdan päälle teipattuna astelin kotiin (joka onneksi on vain muutaman sadan metrin päässä klinikasta) ja mietin lattialta ruiskuun päätyneiden mikrobien lepomuotojen heräilevän uuteen elämään verinäytteessäni, ja valmistautuvan tulemaan identifioiduiksi vertani saastuttavina taudinaiheuttajina.

Luin jostain netistä, että lavantaudin (lat. Typhus, engl. Typhoid fever) suomenkielinen nimi johtuu siitä, että menneinä aikoina sen sanottiin ”vievän lavalle”. Onko vika minussa, kun en selityksestä huolimatta ymmärrä, mistä nimi tarkkaan ottaen juontuu – tuskin tanssilavasta sentään. Kutsuttiinko sairasvuodetta ennen lavaksi, nykyäänhän sana ”laveri”, joka alkaa olla jo aika harvinainen, viittaa johonkin samansuuntaiseen? Vai tarkoittaako ”lavalle joutuminen” sitä että menneiden aikojen epidemioiden aikaan uhrit koottiin käytännöllisyyden vuoksi kasoittain ruumislavoille, joilla ne sitten kyydittiin odottamaan jatkokäsittelyä? Oli miten oli, sairauden nimi kuulostaa huomattavasti korskeammalta kuin miltä tauti tuntuu. Jos tämä nyt ylipäätään on sitä.

Matka Toba-järvelle piti joka tapauksessa minun osaltani perua – lääkäri sanoi että matkustaa saa, kunhan ei rasita itseään liikaa, pitää huolta siitä että syö puhtaasti ja ottaa hänen määräämänsä lääkkeet kahdesti päivässä. Amanda ei suostunut lähtemään ilman minua jäädessäni sairastamaan. Kolmas matkakumppanimme Marketta ei ollut luonnollisestikaan ilahtunut sairastumisestani, mutta onneksi saimme hänet mukaan työkaverieni Enriquen ja Makikon seurueeseen – monet tuntuivat matkaavan Toballe tänä pitkänä viikonloppuna. Kirjoitan tätä Medanissa, jonne tulimme Amandan kanssa torstai-iltapäivänä: meillä oli lennot jo ostettuna, ja toisaalta olimme päättäneet toimittaa Suomen-matkaa koskevan Amandan viisumihakemuksen paikalliseen Suomen kunniakonsulaattiin heti saavuttuamme. Vietämme pitkän viikonlopun nyt sitten tässä miljoonakaupungissa, luultavasti lähinnä kaupungilla harvoja nähtävyyksiä katsellen ja ostoksia tehden. Rhodakin tulee tänne tänään pariksi päiväksi.