”No, nyt on aika kuuma päivä (+33°C) ja kävelin tänne (klinikalle) juuri kotoani puolen kilometrin matkan. Tulen aika kylmästä maasta.”
”Tiedätkö mitä, paikka josta minä tulen Balkanilla on paljon kylmempi kuin Suomi. Meillä on vain kolme kuukautta kesää, ja talvi on todella kylmä. Vuoret heti kyläni takana ovat korkeat ja vietän siellä suurimman osan ajastani.”
”Vai niin...”
”Yritän valistaa sinua. Yritän saada sinut ymmärtämään, että erität liikaa sappea. Rauhasesi toimivat ylikierroksilla. Olet liian jännittynyt. Sinun pitäisi rentoutua, avautua.”
”Hmm. Mielenkiintoinen diagnoosi, mutta en koe olevani liian jännittynyt. Luulen todellakin, että tämä hikoiluni johtuu ulkona vallitsevasta lämpötilasta. Mutta kiitos kuitenkin.”
On edelleen mysteeri oliko viime viikolla matkasuunnitelmani muuttanut pöpö lavantautia vai jotain muuta. Mutta oli mitä oli, YK:n serbialaisen lääkärin määräämät antibiootit saivat sen kuriin. En ollut silti kovin vakuuttunut hänen psykosomaattisesta analyysistään (yllä) jonka sain käydessäni kontrollikäynnillä reilun viikon pillereitä popsittuani. En vähääkään epäile, etteikö jännitys voisi aiheuttaa hikoilua tai muunlaisia hermosto-oireita, ja jos olisin saanut diagnoosin kiinalaiselta lääkäriltä edes jonkinlaisen pulssintunnustelun tai iiristen ja pupillien tarkastelun jälkeen, olisin voinut olla ymmärtäväisempi. Mutta tuolissaan takakenossa istuvan keski-ikäisen tohtorin laukoessa arviotaan ilman minkäänlaista fyysistä tarkastelua, aloin odottaa että kohta minua kehotettaisiin lähtemään Varna-järvelle kuumiin kylpyihin ja juomaan paikallisesti pullotettua ruskeaa mineraalivettä.
Jakartassa taas
Tultiin lauantaina taasen Jakartaan. Tarkoitus on saada minun vihkisormukseni kultasepältä, ja Amandan Suomen-viisumi lähetystöstä. Kumpikin saattaa tosin olla myöhässä. Sormuksen piti olla valmis jo viikko sitten, mutta eilen liikkeen myyjätär ilmoitti, että sen voisi hakea vasta tiistaina. Kaiverrukset jäävät pakostakin häiden jälkeiseen aikaan. Minä olen Jakartassa keskiviikkoon asti Maailmanpankin hiljattain lanseeratun ”kestävän kehityksen sektorin” henkilöstöpäivillä. Aiempi suunitelma oli, että päivät pidettäisiin kolmen päivän mittaisina Balilla, Lombokilla tai jossain muussa mielenkiintoisemmassa paikassa parin tunnin lentomatkan säteellä, mutta näyttää käyneen niin, että akuutimmat työkiireet ovat taas kerran vieneet voiton, ja tiiminrakennus toteutetaan tiiviisti Jakartassa. Sitten keskiviikkona matkustan pariksi päiväksi Yogyakartaan, jossa on koko Indonesian maatiimin henkilöstöpäivät n. 150 hengen voimin. Kaikkia sektoreita, ml. Acehin toimistoa, on pyydetty esittelemään toimintaansa ja saavutuksiaan ”hauskassa” American Idol -hengessä. Minä ja Faisal olemme vastuussa yhdestä kolmen minuutin sketsistä, joka on edelleen alkutekijöissään. Tosi hauskaa yrittää kehittää jotain joka mahtuu 180 sekuntiin, on hauska ja oivaltava, ja samalla vielä poliittisesti korrekti niin ettei kukaan pahastu. Olemme halvasti tukeutumassa yliampumiseen ja cross-dressingiin. Har-di-har-har.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti