Tervehdys. Ollaan oltu taas reilu viikko Banda Acehissa, intensiivisen mutta onnellisen Euroopan ja Aasian turneen jälkeen. Mitäkö teimme kaukana kotimaissamme – vietimme kahdet häät ja yhden häämatkan. Pirskeet sekä Suomessa että Kiinassa menivät loistavasti, ja järjestelyt menivät täysin nappiin, mistä suuret kiitokset kaikille järjestelyissä auttaneille, erityisesti Teemulle ja Katrille Suomen häiden osalta. Onnistumista toki edesauttoi se että molemmissa maissa juhlimme melko pienellä porukalla. Toinen, melkein yhtä merkittävä saavutus oli, että neljä Amandan sukulaista osallistui Suomen ja seitsemän minun perheenjäsentäni Kiinan häihin, eikä kenellekään tullut tapaturmaa eikä pahaa mieltä. Suomessa tutustuimme Helsingin ja hääkaupunki Turun lisäksi mm. saunomiseen ja kalastukseen mökillä Lohjalla – Kiinassa vietimme muutamia päiviä Guizhoun maakunnan nähtävyyksiin kuten Aasian korkeimpaan Huangguoshu-vesiputoukseen, tippukiviluoliin ja vähemmistökansojen elämään perehtyen. Kummassakin maassa vierailleet olivat yhtä vaikuttuneita matkastaan.
Se häämatkan salainen kohde oli Japani, jossa vietimme viikon Osakassa ja Kiotossa. Kohteen valinta osoittautui loistavaksi. Kaikkea sitä mitä Acehissa ei ole: siedettävää lämpötilaa, siisteyttä, kohteliaisuutta, käyttäytymisen vapautta, vanhaa kulttuuria henkiviä temppeleitä ja pyhäkköjä. Ja kansainvälinen mangamuseo. Ja takoyakia (mustekalaa friteerattujen taikinapallosten sisällä), sukiyakia (grillattua lihaa jne.), erilaisia crepes-tyyppisiä pannareita, misokeittoa, sashimia ja tietenkin sushia, paljon sushia.
No, tämä saa riittää noista. Tämän blogin aihehan on elämä Acehissa.
Mieliala tätä väliaikaista kotikaupunkia kohtaan on heilahdellut aika lailla kuluneen 10 päivän aikana. Heti tänne tultuamme kuulimme, että jo toinen länsimaalainen naispuolinen avustustyöntekijä oli joutunut kotonaan raiskausyrityksen kohteeksi, tällä kertaa taloon yöllä tunkeutuneen murtovarkaan toimesta. Fyysisesti mitään ei ollut käynyt, onneksi ja uhrin reippaan toiminnan johdosta, mutta niin uhri kuin nyt me muutkin olemme katkerasti aiempaa paremmin selvillä siitä, ettei tämä ole paikka jossa ventovieraisiin voi luottaa. Turha kuvitella että paikalliset olisivat syvän kiitollisia ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan, tai että lämpimät tunteet ainakaan näkyisivät mitenkään. Lisäksi viimeisen parin kuukauden aikana kaksi ulkomaalaista on ryöstetty yöllä kadulla, vain parinsadan metrin päässä meidän kotoamme. Noh, joku sanoi että ei yksin yöllä kadulla kävelevä olisi sen turvallisemmassa asemassa missään suurkaupungissakaan... Sen sanoja ei selvästikään ollut käynyt Helsingissä eikä Kiinassa.
Toisaalta työ tuntuu taas erittäin kiinnostavalta. Jälleenrakennusviraston metsäasioista vastaava oli suorastaan riemastunut siitä että olen palannut Acehiin, ja rehellisesti sanottuna kyllä lämmittää mieltä että on tämän kuluneen yhdeksän kuukauden aikana onnistunut pääsemään asemaan, jossa läsnä- tai poissaololla on merkitystä. Amandakin sai kaupungin parhaasta hotellista tarjouksen opettaa kiinaa ja japania henkilökunnalle. Olemme aikeissa ostaa moottoripyörät kummallekin helpottamaan kaupungissa liikkumista, ja muutaman viikon päässä odottaa matka Malesian puolelle Penangille.
Hassua näin heinä-elokuun vaihteessa huomata miettivänsä taas suomalaisen kesälomaltapaluuskeeman mukaisesti lyheneviä päiviä ja hitaasti mutta vääjämättä lähestyvää talvea. Mutta täällähän ei ole talvea! Kolmen ja viiden ja kahdeksan kuukauden kuluttua on ihan samanlaista kuin tänäänkin. Kesä jatkuu! Jee! Muutaman kuukauden kuluttua alkaa sadekausi mutta ei sekään kauhistuta, ei silloinkaan joka päivä sada. Tämähän ei ole epätoivoista ilon repimistä, eihän...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti