Välikatossamme on asunut muutamien kuukausien ajan palmunäätiä, indonesiaksi musankeja. Olemme nähneet näitä kissan kokoisia hopeaturkkisia eläimiä muutamaan kertaan illan tai aamun tunteina pihalla tai niiden kiipeillessä puutarhan aidalla tai kiivetessä nettiantennia pitkin katolle. Itse luonnontieteilijänä ja Amanda eläinrakkaana ihmisenä emme halunneet vaivaantua näistä kutsumattomista vieraista, vaan annoimme niiden rymistellä vintillä. Syksyllä niillä näytti olevan pentujakin, joita emo joskus joutui kantamaan suussaan pihanurmelta takaisin ylös tilavaan ullakkostudioon, kun eivät itse vielä osanneet kiivetä.
Huomaavainen naapuruutemme musankien kanssa päättyi kun tulimme muualla vietetyn viikonlopun jälkeen takaisin kotiin ja löysimme keittiön lattialta ison lammikon kirkasta näädänvirtsaa. Kävi ilmi, että se oli valunut norona ullakolta kattolevyjen välistä – musangit eivät olleetkaan sisäsiistejä. Palmunäädät ovat sukua Etelä-Kiinan sivettikissoille, joista SARS:in epäiltiin saaneen alkunsa, eikä minkäänlaisten jätösten läsnäolo keittiössä muutenkaan tuntunut kivalta. Lisäksi eri puolille asuntomme valkoista sisäkattoa alkoi ilmestyä kellertäviä virtsatahroja. Kymmenittäin. Päätimme häätää näädät.
Työpaikkani korjausmies Bu kävi meillä pariin kertaan, ja tilkitsi varsin ilmavaksi osoittautuneen vinttimme vanerilla ja kanaverkolla. Joulun jälkeen palattuamme Acehiin ja kotiin varmistui kuitenkin, että musangit eivät vain olleet hävinneet, jostain ne oliva löytäneet tiensä suojaisan aaltopeltikattomme alle. Bu raapi päätään ja sanoi, ettei katolla enää voi olla musangin mentäviä koloja. En halunnut asettaa häntä ylivoimaisen haasteen eteen ja päätin koettaa toista, yksityistä korjausfirmaa. Perjantaina englantia puhuva päällysmies tuli parin alaisensa kanssa katsastamaan katon ja mahdolliset ylimääräiset kolot. Lyhyen tarkastelun jälkeen mies virkkoi, että hän löysi vain yhden mahdollisen kolon, ja lupasi tulla tilkitsemään sen myöhemmin. Muutaman tunnin kuluttua hän kuitenkin ilmoitti, että asiaa tarkemmin pohdittuaan hän oli tullut siihen tulokseen että tuokin aukko oli liian pieni musangille. Kulkureittiä ei siis löytynyt, mutta musangit jatkoivat elämäänsä katossa. Päätimme tarttua viimeiseen, ikävään keinoon. Banana splitiin. Jos musangista ei pääse eroon sen kulkureittejä tukkimalla, seuraavaksi tehokkain keino on myrkyttää se.
Musangit ovat pääasiassa hedelmänsyöjiä. Ne ruokailevat luultavasti naapurustomme mango-, rambutan-, vahaomena- ja banaanitarhoissa, täydentäen ruokavaliotaan papaijoilla, belimbeillä ja annoonilla. Niinpä lauantai-iltana musankiekspertti Maddiah apulaisineen nousi välikattoon aseenaan halkaistu banaani, jossa jälkiruoka-annoksen jäätelöpallojen sijaan väliin oli aseteltu rotanmyrkkyä. Banana splitin lisäksi ullakolle asennettiin ylikypsän jakkihedelmän paloja ”joihin musangit ovat aivan hulluna”. Maddiah valitteli nurjaa tapaa listiä näädät, mutta vakuutti myrkyn olevan nopeavaikutteista. ”Kolmessa minuutissa kaikki on ohi.”
Maddiah poistui kotoamme puoli seitsemältä illalla, ja jo seitsemän korvalla kuulimme tutun tömähdyksen katolta. Musanki liikkui. Sitten välikatossa rapisi tavallista enemmän, kunnes alkoi villi töminä. Näätä hyppi. Se tuntui käyvän ulkokatollakin, aaltopelti kolahteli. Samassa saimme selville, mitä reittiä musanki kulki: se tapahtui sittenkin käyttämättömän, ilmeisesti periaatteessa palvelushenkilökuntaa varten rakennetun ulko-wc:n katon kautta. Mutta kuten Maddiah oli luvannut: muutaman minuutin kuluttua hiljaisuus.
Aamulla Maddiah tuli tarkistamaan tuloksen. Alkuun hän ei tuntunut löytävän välikatosta mitään, mutta sitten: ”On täällä yksi...” Vähän ajan kuluttua mies laskeutui vintiltä muovikassin kanssa. Sen sisällä oli kissan kokoinen eläin. Musankihan se siellä. Tunne ei ollut voitokas, vaan lähinnä nolo. Kotirauha oli palautettu, mutta halvalla keinolla.
Vietimme lyhyen hiljaisen hetken palmunäädän muistolle. Ihailimme sen kaunista hopeanharmaata, lyijyntummien pilkkujen täplittämää turkkia ja jäntevää olemusta.
Maailma kaupungistuu kiihkeää vauhtia, ja luontokappaleet joutuvat hakemaan uudet ekolokeronsa ihmisten asumusten piiristä. Pienellä viiveellä ihmiset oppivat arvostamaan urbanisoitunutta luontoa. Helsingissä Bubi-huuhkaja valittiin vuoden stadilaiseksi. Musse-musangissa olisi kaupunkisankarin ainesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti